Konkurssin peruuntuminen

Lähtökohtaisesti konkurssiin asettaminen on lopullinen ja viimesijainen vaihtoehto maksukyvyttömyyteen ajautuneelle velalliselle. Ajoittain esiintyy kuitenkin tilanteita, joissa jo aloitettu konkurssi on tarpeen peruuttaa.

Tällöin voi olla kyse esimerkiksi velallisen tilapäisestä maksukyvyttömyydestä tai epäselvyydestä koskien maksamatta jääneitä velkoja. Mahdollisuudella saada konkurssi peruuntumaan on haluttu sallia se, että tarkoitusta vastaamaton konkurssi voidaan lyhyellä aikataululla päättää.

Konkurssiin asetetun velallisen on syytä olla tarkkana, sillä ajallisesti peruutusmahdollisuus on hyvin rajattu. Konkurssin peruuntumista koskeva hakemus tulee jättää tuomioistuimelle viimeistään kahdeksan päivän kuluessa konkurssiin asettamisesta. Velkoja-aloitteisessa konkurssissa hakijavelkoja ja velallinen tekevät hakemuksen yhdessä, mutta velallisaloitteisessa konkurssissa riittää, että peruuntumishakemuksen tekee velallinen itse. Tuomioisituin kuulee muita velkojia ja pesänhoitajaa harkintansa mukaan, mutta käytännössä tuomioistuin kuulee aina pesänhoitajaa sekä velallisaloitteisissa tilanteissa velallisen suurimpia velkojia mahdollisten väärinkäytöstilanteiden estämiseksi.

 

Konkurssin peruuntumisen edellytykset

Konkurssilaissa säädetään edellytykset konkurssin peruuntumiselle. Peruuntumisen edellytyksenä tulee olla pätevä syy. Pätevä syyllä tarkoitetaan esimerkiksi sitä, että konkurssihakemus on jäänyt peruuttamatta epähuomiossa tai muusta vastaavasta syystä. Yleensä kuitenkin pätevällä syyllä tarkoitetaan sitä, että velkoja on saanut kolmannen varoista suorituksen saatavalleen tai saatavien turvaksi on annettu vakuus.

Tuomioistuimen tulee kaikissa tilanteissa tutkia peruuntumisen asiallinen hyväksyttävyys. Jos jokin toinen velkoja kuin konkurssin hakijavelkoja vastustaa peruuntumista, voi se johtaa siihen, ettei peruuntumiselle katsota olevan pätevää syytä. Toisen velkojan intressissä voi olla jatkaa konkurssimenettelyä. Tällöin peruuntumista vastustetaan esimerkiksi sillä perusteella, että velkoja hakisi velallisen konkurssiin heti peruuntumisen jälkeen. Todellisen konkurssiuhan lisäksi myös velkojien yhdenvertaisuuden toteutuminen ja takaisinsaannin määräaikojen menettäminen voivat olla syitä vastustaa peruuntumista. Käytännössä pätevän syyn vastustaminen jää pesänhoitajan ja muiden velkojien vastuulle. Vaikka nähtävissä olisi velallisen väärinkäytöksiä, ei tällainen seikka välttämättä ole peruste jatkaa konkurssimenettelyä, jos peruuntumiselle on pätevä syy ja osapuolet antavat suostumuksensa peruuntumiselle.

 

Oikeusvaikutukset

Konkurssin oikeusvaikutukset alkavat heti asettamispäätöksen antamisesta ja ne lakkaavat, kun peruuntumista koskeva päätös on annettu, ellei niitä erityisestä syystä pidetä voimassa. Oikeusvaikutusten alkamisesta johtuen konkurssin peruuntuminen on tehtävä lyhyessä ajassa, sillä pesänhoitajan tulee aloittaa ja jatkaa pesän haltuunottoa, vaikka konkurssia haettaisiinkin peruuntumaan. Liiketoiminnan jatkumisen kannalta keskeisen omaisuuden myymistä ja sopimusten irtisanomista on kuitenkin vältettävä niin kauan kuin mahdollista. Pesänhoitajan ei tulisi ryhtyä muihin kuin omaisuuden arvon ja oikeuksien säilyttämisen edellyttämiin sekä tarpeettomien kustannusten rajoittamiseksi välttämättömiin toimenpiteisiin, jos peruuntuminen vaikuttaa todennäköiseltä.

Pesänhoitajalla on oikeus saada palkkio tekemistään toimenpiteistä, vaikka konkurssi määrättäisiin peruuntumaan. Pesänhoitajan palkkiosta ja kustannusten korvaamisesta päättää tuomioistuin ja velallinen pääsääntöisesti vastaa niiden maksamisesta. Tuomioistuin voi määrätä peruuntumista koskevassa päätöksessään, että pesänhoitajalla on oikeus tarvittaessa myös myydä velallisen omaisuutta palkkion ja korvauksen maksamista varten.

Mikäli konkurssi määrätään peruuntumaan, tuomioistuin ilmoittaa konkurssin peruuntumisesta velalliselle, pesänhoitajalle ja asianosaisille velkojille. Pesänhoitajan tulee tämän jälkeen ilmoittaa konkurssin peruuntumisesta kaikille niille velkojille ja viranomaisille, joille hän on ilmoittanut konkurssin alkamisesta.

Jaa artikkeli

Facebook
Twitter
LinkedIn
Anni Paunio

Anni Paunio

Aiheeseen liittyviä artikkeleita