Yrityksen riskienhallinnasta jatkuvuussuunnitteluun

Yritystoiminnassa aina jossakin vaiheessa joudutaan kohtaamaan tapahtumia, jonka seurauksena yrityksen liiketoiminta häiriintyy ja pahimmassa tapauksessa aiheuttaa jopa liiketoiminnan päättymisen. Tällaisen tapahtuman voi saada aikaiseksi esimerkiksi yrityksen sisäiset tai ulkopuoliset syyt. Puhutaan siis yritystoiminnan erilaisista riskeistä. Riskienhallinnan perinteisenä tavoitteena on pyrkiä ennalta estämään riskien syntyminen.

Liiketoiminnan riski voidaan määritellä esimerkiksi seuraavalla tavalla; ”Riski on se tappion mahdollisuus, joka aiheutuu yhtiön tavoitteiden saavuttamiseen haitallisesti vaikuttavasta tapahtumasta.” Määritelmässä pyritään huomioimaan yrityksen varallisuuden sekä omaisuuden turvaaminen, että strategian mukaisten tavoitteiden saavuttaminen. Riskienhallinnalla ei siis ainoastaan pyritä estämään negatiivisia tapahtumia, vaan myös edistämään yrityksen strategian toteuttamista.

Liiketoimintaan liittyy kaikesta huolimatta sellaisia negatiivisia osa-alueita, joita yritys ja sen omistajat joutuvat jossakin vaiheessa väistämättä kohtaamaan. Tällaisia tapahtumia voi olla omistajayrittäjän tai osakkaan vakava sairastuminen, kuolema, avioero tai vaikka näistä johtuvat riidat osakkaiden kesken. Näkemykseni mukaan, riskienhallinnan käsitettä tulisi yrityksissä tarkastella ehkä hieman vielä edellä kuvattua laajemmin, yrityksen jatkuvuuden suunnittelun kautta.

Yrityksen jatkuvuussuunnittelun avulla pyritään turvaamaan yrityksen liiketoiminnan mahdollisimman häiriötön toiminta negatiivisten tapahtumien jälkeen. Hyvän jatkuvuussuunnittelun avulla yritys ja sen osakkaat ja johto voivat varmistaa, että yrityksen toimintaa voidaan jatkaa, vaikka esimerkiksi sen avainasemassa oleva osakas sairastuisi vakavasti tai kuolisi. Varmastikin kaikkia yrityksen omistajia kiinnostaa se, että kuka tulisi valvomaan vakavasti sairastuneen osakkaan etuja yhtiökokouksiin, miten toimittaisiin osakkaan kuolemantapauksessa tai vaikkapa osakkaan avioerotilanteessa, mikäli osakkaan yritysomistus tulisi realisoitavaksi osana avioeroon liittyvää ositusta.

Viime vuosina on varsin paljon julkisuudessa kirjoiteltu perhe- ja jäämistöoikeuden alueella edunvalvontavaltuutuksista, testamenteista ja avioehdoista. Vaikkakin yhä useammille edellä mainitut käsitteet alkavat olla tuttuja, ovat nämä varsin usein erittäin kaukaisia käsitteitä yrityksen liiketoiminnan kontekstissa. PK-yritykset satsaavat nykyisin yhä enemmän liiketoimintastrategioiden laatimiseen, niiden kiteyttämiseen sekä strategioiden jalkauttamiseen organisaatiossa. Yritysten toiminta on ammattimaisempaa entistä asiantuntevampien omistajien, työntekijöiden sekä tukiverkostojen ansiosta. Samaan aikaan ollaan kuitenkin omistajayrittäjien, osakkaiden tai muiden avainhenkilöiden yksityiselämässä tapahtuviin ”ennalta arvaamattomiin” tapahtumiin valmistauduttu erittäin huonosti.

Olemmekin Asianajotoimisto Fennon toimesta koettaneet asiakkaillemme korostaa kirjallisesti laaditun strategian ja osakassopimuksen lisäksi osakkaiden ja omistajien edunvalvontavaltuutusten, testamenttien sekä avioehtojen tärkeyttä. Näiden asiakirjojen avulla voidaan erittäin kustannustehokkaasti varautua liiketoiminnan häiriötilanteisiin, mitkä ennemmin tai myöhemmin kohtaa meitä kaikkia yksityiselämässä.

Onko teidän yrityksessänne varauduttu edellä mainittuihin riskeihin ja mitä yrityksellenne tapahtuisi, jos joku näistä riskeistä toteutuisi?

Blogi on julkaistu myös Riihimäen-Hyvinkään Kauppakamari lehdessä Kauppakamarilainen 3/2018

Jaa artikkeli

Facebook
Twitter
LinkedIn
Lassi Nyyssönen

Lassi Nyyssönen

Aiheeseen liittyviä artikkeleita