Hakeutuminen yrityssaneeraukseen

Yrityssaneerausmenettelystä säädetään yrityksen saneerauksesta annetussa laissa. Hakemuksen yrityksen saneerausmenettelyn aloittamiseksi voivat tehdä:

1. Velallinen eli yhtiö itse
2. Velkoja
3. Tai useampi yhtiön velkojista yhdessä
4. Yhtiön todennäköinen velkoja (esim. takaaja)

Pääsääntöisesti hakemuksen tekee velallinen itse ja velkojien tai todennäköisten velkojien jättämät saneeraushakemukset ovat erittäin harvinaisia.

Päätöksen yrityssaneeraukseen hakeutumisesta tekee osakeyhtiössä yhtiökokous eli omistajat ja henkilöyhtiössä yhtiömiehet. Yrityssaneerauslaki edellyttää hakemukselta tiettyä laissa säänneltyä sisältöä, jonka vuoksi hakemuksen laadinnassa on järkevää hyödyntää asiaan perehtynyttä ammattilaista. Hakemuksia laativat Suomessa yleensä yrityssaneerausasioihin perehtyneet konsultit, lakitoimistot ja asianajotoimistot. Näiden lisäksi myös kirjanpitotoimistot ja tilintarkastusyhteisöt laativat hakemuksia. Hakemuksen laatimisesta aiheutuva kustannus vaihtelee yrityksen koon ja työmäärän mukaan. Yleisesti hakemuksen laadinnan kustannus vaihtelee 3.000 – 15.000 euroon.

Hakemus toimitetaan sen valmistuttua käräjäoikeudelle, joka käsittelee hakemuksen ja kuulee yrityksen merkittävimpiä velkojia hakemuksesta.

Yrityksen velkojien rooli muodostuu siten suurimmassa osassa yrityssaneerauksia kannanotoksi hakemukseen sekä siihen, miten velkoja hakemukseen suhtautuu; puoltaako hakemusta, vastustaako hakemusta vai päättääkö olla passiivinen eli ei lausu hakemuksesta mitään.

Tuomioistuin tekee lopulta päätöksen saneerausmenettelyn aloittamisesta tutkittuaan edellytykset ja esteet saneerausmenettelylle. Vaikka aloittamisharkinta on muodollisesti tuomioistuimen tehtävänä, tekee tuomioistuin päätöksen menettelyn aloittamisesta velallisen ja velkojien lausumien perusteella, minkä vuoksi myös saneeraukseen hakeutuvan yrityksen tulee osaltaan tehdä aloittamisharkintaa ennen hakemuksen jättämistä. Yrityksen edustajien, johdon ja työntekijöiden on hyvä tehdä jo itse kriittinen arviointi siitä, onko yrityksellä mahdollisuudet selviytyä yrityssaneerauksesta. Hakeutumisesta on suositeltavaa keskustella myös päävelkojien, asiakkaiden ja kriittisten tavarantoimittajien kanssa.

Käymmekin tässä kirjoituksessa läpi yrityksen saneerauksesta annetun lain mukaiset edellytykset ja esteet saneerausmenettelyn aloittamiselle ja sen, mitä ne tarkoittavat käytännössä saneerausmenettelyä harkitsevan yrityksen kannalta.

Fennon Jussi Laakkonen on lisäksi jo aiemmin julkaistussa artikkelissaan Oikein käytettynä yrityssaneeraus on mainettaan parempi käynyt läpi asioita, jotka kokemuksemme mukaan edesauttavat yrityssaneerauksen onnistumista.

Edellytykset saneerausmenettelylle

Kun hakemus saneerausmenettelyn aloittamiseksi tuomioistuimelle on tehty velallisyrityksen tai velkojan toimesta, aloittaa tuomioistuin hakemuksen käsittelyn ja niin sanotun saneerausmenettelyn aloittamisharkinnan.

Saneerausmenettely voidaan aloittaa, jos:

• yritys on maksukyvytön tai yritystä uhkaa maksukyvyttömyys tai

• vähintään kaksi velkojaa, joiden yhteenlasketut saatavat edustavat vähintään 20 prosenttia tunnetuista veloista, tekevät velallisen kanssa yhdessä hakemuksen tai ilmoittavat puoltavansa velallisen tekemää hakemusta. (Puoltavat velkojat eivät saa kuitenkaan olla yrityksen ns. läheisiä).

Esteet saneerausmenettelylle

Saneerausmenettelyn aloittamisen esteet on lueteltu yrityssaneerauslain 7 §:ssä. Saneeraukseen hakeutuvan yrityksen on olennaista näyttää jo hakemuksessaan, että lain mukaisia esteperusteita ei ole olemassa. Toisaalta taas, mikäli velkoja haluaa vastustaa saneerausmenettelyn aloittamista, tulee tämän osoittaa jonkin esteperusteen olemassaolo. Alla on kuvattu esteperusteiden sisältö pääpiirteissään:

1. Ensimmäisen esteen saneerausmenettelylle muodostaa velallisen maksukyvyttömyys. Esteperuste täyttyy, mikäli velallinen on maksukyvytön ja on todennäköistä, että maksukyvyttömyyttä ei saneerausohjelman avulla voida poistaa tai että sen uusiutumista ei voida torjua muuten kuin lyhytaikaisesti. Tällaisessa tapauksessa on kyse ns. syvästä maksukyvyttömyydestä eli yhtiö on esimerkiksi erittäin raskaasti tappiollinen tai se on menettänyt liikevaihtonsa kokonaan.
2. Toiseksi saneerausmenettelyä ei voida aloittaa, jos on todennäköistä, että velallisen varat eivät riitä saneerausmenettelystä aiheutuvien kustannusten kattamiseen eikä kukaan muu ole sitoutunut vastaamaan näistä kustannuksista. Saneerausmenettelystä aiheutuvia suurimpia kustannuksia ovat pääasiassa saneerausmenettelyn selvittäjän palkkio sekä mahdollisen erityistilintarkastuksen kustannus. Lisäksi yrityksen tulee varautua siihen, että myös kirjanpidon kustannukset lisääntyvät hieman menettelyn kuluessa, sillä kirjanpitäjän työmäärä erityisesti menettelyn alussa lisääntyy ja raportoinnin ajantasaisuus korostuu. Saneerausmenettelyn kustannukset vaihtelevat tapauskohtaisesti kunkin tapauksen työmäärän mukaan. Saneerausmenettely ei kuitenkaan ole edullinen prosessi, koska menettely edellyttää aina laajan työmäärän selvityksiä laadittaessa. Yleisesti menettelyn kulut alkavat pienimmissä tapauksissa n. 8.000 – 10.000 euron tasosta, mutta pääsääntöisesti keskimääräisen saneerauksen kustannus on 15.000 – 25.000 euron välillä. Nämä palkkiot tulee kyetä maksamaan menettelyn kuluessa yhtiön normaalien kulujen lisäksi. Tämä johtaa siihen, ettei yrityssaneerausmenettely sovellu helposti kaikkein pienimmille mikroyrityksille, joissa pelkät menettelyn kustannukset muodostaisivat kymmenien prosenttien osuuden yhtiön liikevaihdosta.
3. Saneerausmenettelyä ei voida myöskään aloittaa, jos on todennäköistä, että velallinen ei kykene maksamaan menettelyn alkamisen jälkeen syntyviä velkoja. Saneerausvelan määritelmän mukaan saneerausvelkoja ovat kaikki velat, jotka ovat syntyneet ennen saneerausmenettelyn vireille tuloa, toisin sanoen ennen hakemuksen jättämistä käräjäoikeuteen. Tämän jälkeen syntyneet velat ovat ns. uusia velkoja eli massavelkoja, jotka tulee maksaa normaalisti niiden erääntyessä. Velallisyrityksen tulee siis pystyä näyttämään, että se kykenee selviytymään näistä uusista massaveloista tulorahoituksellaan ja ettei se siten velkaannu lisää menettelyn aikana. Uusien velvoitteiden hoitaminen on tärkeää yhtiön elinkelpoisuuden osoittamiseksi, mutta velallisen on myös hyvä arvioida tilannetta yrityksen velkojan näkökulmasta. Mikäli toimintaa ei saada saneerauksella tervehdytettyä ja yritys asetetaan myöhemmin konkurssiin, saavat saneerausmenettelyn aikana syntyneet uudet ns. massavelat konkurssissa etuoikeuden jako-osuuteen konkurssipesän varoista. Tällöin saneerausvelkojien jako-osuus jää pienemmäksi ja luottotappion suuruus kasvaa. Mikäli on epäselvää, tuleeko yhtiö selviytymään velvoitteistaan, on velkojan omaa asemaansa suojatakseen järkevämpää vastustaa saneerausmenettelyn aloittamista kuin hyväksyä sen aloittaminen.
4. Neljänneksi saneerausmenettelyn aloittamiselle on este, mikäli on perusteltua syytä olettaa, että hakemuksen pääasiallisena tarkoituksena on velkojan perintätoimien estäminen tai muu velkojan taikka velallisen oikeuden loukkaaminen. Tällöin saneerauksen mukanaan tuomaa ”rauhoitusaikaa” velkojien perintätoimista pyritään käyttämään muuhun tarkoitukseen kuin toiminnan tervehdyttämiseen. Tällaisista tarkoitusperistä todisteena voivat olla esimerkiksi yrityksen varojen väärinkäyttö ylisuuriin palkkoihin tai etuuksiin, omaisuuden siirto pois yrityksen varallisuuspiiristä tai muu toiminta, joka on ilmeisessä ristiriidassa vakaan tervehdyttämispyrkimyksen kanssa. Saneeraukseen hakeutuminen pelkästään konkurssin estämistarkoituksessa voi muodostaa esteen saneeraukselle mutta on huomattava, että esteperusteen täyttymistä arvioidaan aina tapauskohtaisesti.
5. Viides esteperuste saneerausmenettelylle muodostuu, jos on perusteltua syytä olettaa, että saneerausohjelman aikaansaamiselle tai vahvistamiselle ei ole edellytyksiä. Tämä ns. ”sateenvarjoesteperuste” kattaa alleen käytännössä kaikki muut seikat, joilla saattaa olla perustellusti vaikutusta saneerausohjelman aikaansaamiselle tai toteuttamiselle. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi käsillä, jos on ilmeistä, että yritys ei nauti sellaista vähimmäisluottamusta velkojilta, että vahvistamiskelpoista saneerausohjelmaa voitaisiin saada aikaiseksi, tai jos yritys itse ei myötävaikuta toteuttamiskelpoisen saneerausohjelman aikaansaamiseen. Esteperusteen täyttyminen saattaa muodostua myös sitä kautta, että yhtiössä on aiemmin tehty toimia, jotka itsessään eivät estä menettelyn aloittamista, mutta joiden olemassaolo saattaa aiheuttaa korkeimman oikeuden päätösten perusteella esteen tarvittaville saneeraustoimenpiteille, kuten mm. velan leikkaamiselle. Tällaisia toimia voivat olla mm. ylisuureksi tulkitut yksityisotot tai osakeyhtiölain vastaiset osakaslainat.
6. Viimeinen esteperuste saneerausmenettelyn aloittamiselle on olennaisesti puutteellinen ja virheellinen kirjanpito. Kirjanpidon ajantasaisuus ja oikeellisuus on erittäin olennainen osa saneerausmenettelyä ja sen onnistumista, joten onkin luonnollista, että kirjanpidon oleellinen laiminlyönti estää saneeraukseen pääsyn. Siten kirjanpito on tärkeää saattaa ajantasaiseksi ja oikeaksi jo ennen saneeraushakemuksen jättämistä tai viimeistään hyvin pian hakemuksen jättämisen jälkeen.

Yhteenveto

Käräjäoikeus tekee päätöksen saneerausmenettelyn aloittamisesta tai hakemuksen hylkäämisestä em. esteperusteita tulkiten. Yleisesti saneeraushakemuksen hylkääminen edellyttää sitä, että velkojat tehokkaasti vastustavat hakemusta eli pystyvät perustellusti näyttämään, että jokin esteperusteista saneeraustapauksen osalta täyttyy. Asian käsittely ja velkojien kuulemisvaihe käräjäoikeudessa kestää yleensä 2–3 kuukautta.

Mikäli joku yrityksen velkojista vastustaa hakemusta, on yrityksen varauduttava siihen, että asiasta tehtävän päätöksen antaminen lykkääntyy ja asian käsittely saattaa pitkittyä jopa yli 6 kuukauteen hakemuksen jättämisestä. Samalla tulee myös varautua siihen, että koko saneeraushakemus hylätään.

Yleisesti voidaan todeta, että jokainen saneerausmenettelyyn hakeutuva yritys tarvitsee saneerauksessa onnistuakseen sen päävelkojien ja asiakkaiden tukea. Tämän vuoksi on tärkeää, että jo hakemusta jätettäessä kyettäisiin tekemään yhteistyötä tärkeimpien sidosryhmien kanssa. Parhaassa tapauksessa velkojat myös puoltavat hakemusta, jolloin hakemusvaiheesta tulee lyhyt ja hakemuksen laadinnasta muodostuu kuluiltaan edullisempi, kun mm. tilintarkastajan lausuntoa ei tarvita.