Fenno vahvistui kahdella assistentilla

Fennossa on aloittanut helmi-maaliskuussa kaksi uutta assistenttia, jotka alla esittelevät lyhyesti itsensä:

Maria Heikkinen, Jyväskylä

Olen Maria Heikkinen ja aloittanut työskentelyn Fennossa, Jyväskylän toimipisteessä helmikuun lopulla. Työskentelen assistenttina lähinnä perhe- ja perintöoikeuteen liittyvissä tehtävissä. Valmistuin tradenomiksi vuonna 2018 Jyväskylän ammattikorkeakoulusta. Aiemmin olen työskennellyt muun muassa pankissa palveluneuvojana. Olen innoissani uusista haasteista ja mukava päästä osaksi huipputiimiä!

Ronja Savonius, Helsinki

Olen Ronja Savonius ja aloitin Fennossa assistenttina maaliskuussa. Vastaan jatkossa Fennon office-palveluiden eli käytännössä toimivuudesta iloisella ja reippaalla otteella. Minulla on kokemusta asiakaspalvelutehtävistä seitsemän vuoden ajalta ja palvelu sujuu molemmilla kotimaisilla kielillä.

Tervetuloa Fennoon Ronja ja Maria!

 

Jaa artikkeli

Facebook
Twitter
LinkedIn

Aiheeseen liittyviä artikkeleita