Uusia tuulia Fennolla

Asianajotoimisto Fennon osakaskokouksiin ja liiketoimintaan saadaan uusia tuulia 1.1.2022 alkaen. Fenno on kutsunut uusiksi osakkaiksi toimiston palveluksessa alusta asti olleeet asianajaja Juuli Salon sekä asianajaja Mikko Tolvasen.

”Fennon tavoitteena on ollut perustamisestaan alkaen turvata toimiston kasvu ja jatkuvuus ensisijaisesti omien lakimiesten kasvamisen kautta osakkuusasemaan. Nyt tulevien uusien osakkaiden myötä voidaankin todeta, että tavoite on ensi kertaa konkretisoitunut”, kertoo Asianajotoimisto Fennon hallituksen puheenjohtaja Lassi Nyyssönen

Juuli Salo on toiminut Fennolla Insolvenssiryhmässä avainroolissa kehittäen palveluprosessia, tuotteita sekä ennen kaikkea hänen oikeudellinen osaaminen on ollut olennainen osa Fennon insolvenssiryhmää. Juuli on saavuttanut asiakkaiden ja sidosryhmien luottamuksen ja hän toimiikin jatkuvasti konkurssipesien pesänhoitajana sekä konsultoi kriisitilanteissa olevia asiakasyrityksiä.

”Tunnen itseni etuoikeutetuksi, kun olen saanut kuulua tähän meidän Fenno jengiin koko tarinan alusta lähtien. Erityisellä kunnioituksella ja toki myös suurella jännityksellä ja innolla otan uudet haasteet vastaan tämän uuden roolin osalta. Kiitän meidän nykyisiä osakkaita siitä luottamuksesta, joka minua kohtaan tämän osakkuuden osalta on osoitettu. Huipputiimistä saan kiittää kaikkia Fennolaisia, jotka tuovat iloa ja innostusta työpäiviin. Paljon on yhdessä töitä tehty ja toivottavasti saadaan tehdä yhdessä paljon töitä myös tulevaisuudessa”, kommentoi Juuli Salo

Mikko Tolvanen on tärkeä osa Fennon sopimusoikeudellisia, yritysjärjestely sekä verotuksellisia palveluita. Hänen syvällinen juridinen osaamisensa sekä asiakaskeskeinen tapa toimia on tullut tutuksi niin fennolaisille kuin Fennon asiakkaille. Mikko hoitaa laaja-alaisesti yritysasiakkaiden yritysjärjestelyjä sekä yhtiö- ja vero-oikeuteen liittyviä toimeksiantoja. Mikko on kokenut myös yritystoimintaan liittyvien oikeudenkäyntien hoitamisessa.

”Fenno on arvoiltaan sekä toimintatavoiltaan juuri sellainen, kun asianajotoimiston kuuluukin olla. Fenno on työntekijöiden keskuudessa arvostettu työpaikka. Osakkuus on kunnia-asia ja hieno jatkumo Fennouralle. Toimiminen asiakkaiden hyväksi jatkuu ja odotan innolla osakkuuden tuomia lisähaasteita ja mahdollisuuksia”, kommentoi Mikko Tolvanen

Juulin ja Mikon mukaantulo Fennon osakkaiksi on oiva osoitus uusien tekijöiden tulosta markkinaan ja sen arvostuksesta Fennolla.

 

Asianajotoimisto Fenno Oy:n kutsutut osakkaat 1.1.2022 alkaen:

 

Juuli Salo
asianajaja
+358 10 504 9029

 

Mikko Tolvanen
asianajaja
+358 50 439 3350

 

Jaa artikkeli

Facebook
Twitter
LinkedIn

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Fenno toimi ostajan neuvonantajana Tikka Spikes Oy:n johdon ostaessa yhtiön Continental-konsernilta